5 tuotetta helpottamaan allergiaoireita kotona

By Nathaniel Miles Jan21,2022

Kevät ja kesä ovat pahimpia allergiakausia ja monen kotona voidaankin kärsiä muun muassa ihottumasta, kutiavista silmistä, yskästä ja valuvasta nenästä. Allergiaoireet voivat vaihdella kevyistä rajuihin, riippuen siitä, mistä allergeenista on kyse. Yleisimpiä allergiaa aiheuttavia asioita ovat lemmikkieläinten karvat, siitepöly ja jopa huonepöly.

Helpoin tapa välttää allergiaoireiden syntyä on vältellä sen aiheuttajaa, mutta se ei ole aina mahdollista. Etenkin jos kyseessä on kodin ilmassa leijuva pöly. Täten voit joutua turvautumaan apukeinoihin, joiden tavoite on lievittää oireita sekä jopa ennaltaehkäistä niiden syntyä. Seuraava lista kertoo sinulle viisi tuotetta, jotka todistetusti voivat tuoda helpotuksen mihinkä tahansa allergiaan.

Infrapunalämmitin

Infrapunalämmitin on ehkä mielenkiintoisin allergiaoireita helpottava tuote, koska kyseessä on ilmanlämmitin eikä esimerkiksi ilmanpuhdistin. Sen toimintaidea on kuitenkin ideaali allergiaoireista kärsiville. Infrapunalämmitin nimittäin lämmittää sitä ympäröivää ilmaa. Sen levittämän infrapunasäteet leviävät tasaisesti ympäristöön eikä se täten liikuta lattialla tai ilmassa olevaa pölyä kuten ilmalämpöpumppu tekee. 

Lisäksi infrapunalämmitin mahdollistaa huoneen tuuletuksen ilman, että sen teho katoaisi. Muita hyötyjä on tietenkin sen edullisuus verrattuna muihin lämmitystapoihin ja lämpimän lämmön tuoma asumismukavuus kotona.

Ilmanpuhdistaja

Ilmanpuhdistaja on kiistatta tehokkain ilmassa liikkuvien allergeenien sekä muiden haitallisten mikrobien tuhoaja kotona. Siitä ei ole hyötyä pelkästään allergioista kärsiville, vaan tutkimukset ovat osoittaneet, että sisäilma voi olla jopa kolme kertaa saastunempaa kuin ulkoilma. Täten kaikkien mahdollisten saasteiden, homeen, virusten ja bakteerien tuhoaminen auttaa ylläpitämään kaikkien asukkaiden terveyttä. 

Nenäkannu

Tämä pieni, mutta kätevä laite tulisi löytyä kaikkien kylpyhuoneen kaapista. Se on tehokas tapa puhdistaa poskiontelot ja nenän onkalot laimealla suolavedellä. Lisäksi se kostuttaa nenän sisällä olevia limakalvoja, jotka monesti ärsyyntyvät herkästi ja kuivuvat kuivassa koti-ilmassa. Sen käyttö on yksinkertaista ja turvallista, joten se sopii kaikille kodin asukkaille.

Robotti-imuri

Imurointia helpottava robotti-imuri on noussut suureksi hitiksi. Se ei kuitenkaan ole mikään kevyesti imuroiva laite, vaan kehittyneemmät robotti-imurit on kehitetty keräämään pienetkin pölyhiukkaset, karvat ja muut epäpuhtaudet lattialta. Se ei myöskään vapauta niitä ilmaan, vaan säilöö ne tehokkaasti sen sisäiseen pölysäiliöön.

Täten se on oiva tuote allergiakoteihin. Sen käyttö on helppoa, joten imurointiin ei tarvitse haaskata aikaa. Voit asentaa sen imuroimaan kodin päivittäin ja täten pystyt ylläpitämään sen yleistä puhtautta huomattavasti vaivattomammin.

Höyryhengityslaite

Vaikeistä allergiaoireista kärsiville tarkoitettu höyryhengityslaite on niin ikään tehokas keino lievittää tukalaa oloa. Se irrottaa limaa, kosteuttaa kurkkua ja avaa tukkeutuneet onkalot miellyttävällä tavalla, ilman lääkkeitä. Tarpeen mukaan vesisäiliöön voidaan lisätä yrttejä tai aromiöljyjä, jotka voivat tehostaa sen vaikutusta. 

Teknologian tulisi olla tukevaa hoitoa

Vaikka ostaisit kotiisi kaikki yllä olevat tuotteet, tehokkaimmin allergiaoireita helpottavat lääkkeet, joiden käyttöä kannattaa aina jatkaa. Teknologia voi tukea allergian hoitoa ja ennaltaehkäistä oireiden syntymistä, joka itsessään parantaa elämänlaatua ja voi johtaa jopa pitkiin oireettomiin kausiin.

Related Post