Tekniikan kehittyminen on tuonut mukanaan suuria muutoksia ihmisten elämään. Ehkä suurimmassa roolissa tässä on ollut tietoliikenneverkkojen ja kaikkien sen sovelluksien kehittyminen ja yleistyminen. Tällä muutoksella on ollut vaikutuksensa niin viihteeseen, työntekoon kuin myös asiakaspalveluunkin. Tässä artikkelissa pohditaan, että tulevatko chattiohjelmat olemaan tärkeitä nettisivuille myös muutaman seuraavan vuoden aikana. Alkuun on kuitenkin syytä luoda nopea katsaus, miten tähän tilanteeseen on tultu.

Internet leviää ja muuttaa tavan hoitaa asioita

Uuden aikakauden alku koitti oikeastaan jo 1990-luvulla. Tuolta ajalta monet muistavat vielä hitaan modeemin vinkunan ja hitaasti lataavat nettisivut. Jostain kaiken on kuitenkin alettava ja tulevien vuosien aikana internet nopeutui huomattavasti ja alkoi levitä yhä uusille alueille. Yhä useammat ihmiset hankkivat netin kotiinsa. Internetin myötä maailman rajat vaikuttivat häviävän ja hävisivätkin, ainakin netissä. Pian oli mahdollista tutustua uusiin ihmisiin netissä, lukea ulkomaiden uutiset paikallisista sanomalehdistä ja niin edelleen. Internetin myötä tuli mahdolliseksi myös pelata muita pelaajia vastaan tietokonepeleissä. Pelaaminen sai myös uusia muotoja kun NetBet -nettikasinon kaltaiset sivustot tarjosivat kasinokokemusta internetissä – enää ei siis tarvinnut suunnata kivijalkakasinolle.

Yritykset ja verkkokaupat siirtyvät nettiin

Tämän kehityksen vääjäämätön seuraus oli, että eri yritykset ja verkkokaupat siirtyivät nettiin. Alun epäröinnin jälkeen yhä useammat yritykset hankkivat itselleen nettisivut ja verkkokaupan. Ihmiset olivat siirtyneet internetiin, joten kauppojen ja yritysten oli suunnattava sinne, missä asiakkaat olivat. Internet mahdollisti uusien sekä vanhojen asiakkaiden tavoittamisen uudella tavalla. Aluksi yhteydenotot oli kätevä hoitaa sähköpostilla tai nettisivuille saattoi olla järkevää laittaa puhelinnumero, josta yrityksen tavoittaisi. Sujuvan asiakaspalvelukokemuksen takaamiseksi sivuille alkoi ilmaantua hiljalleen chattiohjelmistoja, jotka alkoivat yleistyä. Yrityksille kävi yhä tärkeämmäksi pitää yhteyttä asiakkaisiin sekä potentiaalisiin asiakkaisiin ja tähän tarkoitukseen chattiohjelmisto oli kerrassaan loistava.

Mikä se chattiohjelma oikein on?

Tässä vaiheessa on syytä selvittää, että mikä se chattiohjelma tarkalleen on. Olet varmasti törmännyt kyseiseen ohjelmistoon: menet jonkin yrityksen sivuille ja sivun alakulmaan putkahtaa chatti-ikkuna, joka kysyy, miten voi palvella asiakasta. Tämä on live-nettichatti. Tämän avulla on mahdollista auttaa asiakasta löytämään etsimänsä nettisivulta: näin heidän ei tarvitse tuhlata aikaa etsimällä itse nettisivulta haluamaansa tuotetta tai asiaa. Yksi ratkaiseva tekijä, joka on mahdollistanut näiden chattibottien käyttämisen, on tekoälyn vauhdikas kehitys. Tekoälyn kehittyminen on mahdollistanut sen, että chattibotit palvelevat asiakkaita entistä sujuvammin ja paremmin.

Mitä hyötyä chattiohjelmistoista sitten on?

Sivusimme tätä kysymystä hieman jo aiemmin, mutta kerätään tähän kohtaan hyötyjä, joita chattiohjelmistoista on. Ensimmäinen etu on se, että se tekee yrityksestä helposti lähestyttävän. Asiakkaan on helppo ottaa yhteys ja aloittaa keskustelu chattibotin kanssa. Tämä helpottaa myös asiakkaan asioiden hoitamista, sillä he voivat käyttää chattibottia mihin aikaan tahansa – vaikka keskellä yötä, jos tarve niin vaatii! Toinen hyöty asiakkaalle on se, että hän voi tehdä muita asioita samalla, kun chattibotti antaa vastauksia. Se säästää samalla asiakkaan aikaa verrattuna esimerkiksi tilanteisiin, jossa hänen on soitettava asiakaspalveluun ja mahdollisesti vielä odotettava langalla oma vuoroaan. Chattibotti tekee yrityksestä yksinkertaisesti paljon asiakasystävällisemmän – ja varsin pienillä kustannuksilla!

Ovatko chattiohjelmat tärkeitä vielä tulevaisuudessa?

Kuten edellä huomasimme, chattiohjelmalla on hyötyjä sekä yritykselle, että myös sen asiakkaalle. Miltä sitten näyttää chattiohjelmien tulevaisuus? Valoisalta, sanomme me. Asiakaspalvelun tärkeys ei tule katoamaan minnekään, vaan päinvastoin: yritysten on pidettävä asiakkaansa ja potentiaaliset asiakkaat tyytyväisinä. Tekoälyn kehitys puolestaan tarkoittaa sitä, että chattiohjelmat tulevat parantumaan entisestään ja palvelusta tulee entistä sujuvampaa.